Lehdistön Usein Kysytyt Kysymykset
Q: Mikä on hankkeen budjetti?
A: Finnet-liiton budjetti tämän ensimmäisen vaiheen koordinointiin on kolme miljoonaa euroa. Tämä ei sisällä osallistujien omaa selvitystyötä, eikä erilaisia käyttöönottokokeiluja, joiden uskomme nostavan summan moninkertaiseksi. Kokeiluhankkeista kiinnostuneita on jo runsaasti.
Q: Miksi Google, Microsoft, Elisa, jne. ei ole hankkeessa mukana?
A: Lähes kaikki, joiden kanssa olemme ehtineet keskustella hankkeesta, ovat mukana. Meille tärkeimpiä ovat luonnollisesti tässä vaiheessa järjestelmätoimittajat ja operaattorit, joiden osallistuminen on lähes 100%.
Q: Miksi Nokia ei ole hankkeessa mukana?
A: Nokia on mukana konserniyhtiönsä Nokia Siemens Networksin kautta, jonka toimintaan hanke selkeästi liittyy.
Q: Monet käyttäjät pelkäävät tietojensa vuotamista, miten siihen suhtaudutte?
A: Jos käyttäjän nykyinen kone on internetissä kiinni, on se huomattavasti turvattomampi kuin ammattilaisten ylläpitämä ja turvaama Supermatrix. Yksi hankkeen ohjausryhmistä keskittyy tämän asian varmistamiseen.
Q: Mitä palvelu tulee maksamaan?
A: Periaatteessa suunniteltu tapa on nykyistä tehokkaampi ja järkevämpi. Sen siis tulisi olla nykyistä edullisempi tai parempi. Pyrimme siihen, että kukin saa sen, mitä tarvitsee, hinnalla, joka on hyvin kilpailukykyinen.
Q: Mikä tulee olemaan palvelun alueellinen kattavuus? Aiotteko saada sadan megan yhteydet jokaiseen niemeen ja notkoon?
A: Pyrimme valtakunnalliseen kattavuuteen, mutta luonnollisesti kehityksen kärkeen tähtäävä palvelu toteutetaan ensin teknisesti helpoimpiin kohteisiin. Niille paikkakunnille, joilla hankkeen osallistujien asema on vahva ja kuituverkkoja sekä laitetiloja runsaasti.
Q: Miten näin laaja projekti voi saada konkreettisia tuloksia?
A: Projekti on jaettu hyvin konkreettisiin alueisiin, joiden rajapinnat ovat verrattain selkeät. Perusteknologia on myös pääosin jo olemassa, ja monet hankkeessa mukana olevat toimittajatahot kehittävät tarvittavia osia palveluun jatkuvasti. Jokaisen ohjausryhmän käytössä on hyvin konkreettisiin tuloksiin tottuneita kokeneita asiantuntijoita. Tavoitteet ja toimintatavat ovat siis hyvin konkreettisia. Hankkeessa on kyllä osa, Dream Team, joka etsii myös uusia merkittäviä ideoita, mutta pääosa hankkeesta keskittyy jo löydettyjen ideoiden toteuttamiseen.
Q: Mitä etua Supermatrixilla on verrattuna langattomaan laajakaistaan?
A: Supermatrix tulee sisältämään myös nopeat langattomat yhteydet. Nykyiset langattomat yhteydet ovat liian hitaita useimpiin uusiin palveluihin ja lisäksi nyt markkinoilla olevat mobiiliverkon langattomat yhteydet on normaalisti järjestetty kiertämään runkoverkon pullonkaulojen kautta, joka entisestään hidastaa yhteyksiä. Vanhoissa palveluissa ongelmat eivät yleensä ilmene, mutta uusien laajakaistapalveluiden, kuten IPTV, käyttö tämänhetkisillä tavanomaisilla mobiiliyhteyksillä on käytännössä mahdotonta.
Q: Milloin Supermatrix-palvelun saa käyttöön
A: Tavoiteaikataulun mukaan ensimmäiset rajoitetut käyttökokeilut toteutetaan ensi vuonna. Seuraavana vuonna suoritetaan varsinaisten tuotantojärjestelmien kokeilut ja investoinnit palvelun saatavuuden laajentamiseen alkavat.
Q: Onko tällaiseen palveluun riittävästi asiakkaita?
A: Sellaisia ihmisiä, jotka haluavat itse ylläpitää ja korjata oman koneensa ja käyttöjärjestelmänsä tuntuu olevan hyvin vähän. Lähes kaikki tietokonetta kotonaan tai työssään käyttävät ihmiset, joilta olemme asiaa tiedustelleet, tuntuvat olevan hyvin helpottuneita kuullessaan vapautuksen siitä riesasta olevan odotettavissa.
| < Edellinen |
|---|
Kysymyksiä & vastauksia

