Supermatrix kehityslinjojen solmukohdassaSupermatrix-projekti on siitä harvinainen radikaali innovaatiohanke, että siinä ei juurikaan kehitetä uusia vekottimia tai ohjelmistoja. Sen sijaan siinä yhdistellään monelta suunnalta uusinta teknologiaa aivan uudenlaisiksi palveluratkaisuiksi. Millaisia ovat ne kehityslinjat, jotka ovat juuri nyt tekemässä Supermatrixin mahdolliseksi? Innovaatiot ja bisneksen ässäBisneksen tekeminen innovaatioilla voi olla hyvin arvaamatonta touhua. Usein innovaatio tuntuu ihan aluksi herättävän paljon kiinostusta, mutta sitten kirves yhtäkkiä kolahtaa kiveen. Tämä johtuu siitä, että innovaation elinkaaren eri vaiheissa se kiinnostaa aivan eri tyyppisiä käyttäjiä. Onneksi näistä asioista alkaa olla jo tutkittua tietoa innovaatioyritysten avuksi.
Innovaatioita paikallisesti akateemisella avulla"Meillä Suomessa on korostettu tieteen ja tutkimuksen merkitystä innovaatioiden synnyssä", kertoo alueellisten innovaatiojärjestelmien professori Vesa Harmaakorpi Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Lahden toimipisteestä. "Haastattelututkimukset kertovat kuitenkin toista: vain noin neljä prosenttia innovaatioista syntyy tiedelähtöisesti. Valtaosa innovaatioihin johtavista ideoista saadaan läheisessä kanssakäymisessä asiakkaiden tai yrityskumppanien kanssa. Usein nämä ideat yhdistelevät monien eri tieteenalojen tarjoamia mahdollisuuksia."
Uusi luokkajako järkyttää maailmaaNiin kansakunnat, organisaatiot kuin ihmisetkin ovat jakautuneet kahteen toisistaan poikkavaan luokkaan ja ajatusmaailmoihin. Tämä uusi luokkajako ei perustu bruttokansantuotteeseen, liikevaihtoon tai palkkatuloihin, mutta luokkajako vaikuttaa oleellisesti edellisten kehittymiseen ja jakautumiseen. Uusi luokkajako perustuu atomien ja bittien hyödyntämiseen, A- ja B-luokkiin. |
Visiot ja Trendit - Miten Supermatrix muuttaa maailmaa

